lauantai 26. syyskuuta 2015

Kuulumisia täältäkin suunnasta

Moikka!

Katsoin äsken blogia ja yllätyin siitä, että Nitakin on innostunut kirjoittelemaan tänne. Minulle kuuluu hyvää, en ole hukkunut vielä läksyvuoreen. Kokeita on ollut jonkin verran, ja kokoajan ilmoitetaan lisää.

Olen miettinyt videoaiheita YouTubeen, mutta en keksi mitään, ja vaikka keksisinkin, en ehtisi kuvaamaan. Aiheita saa kommentoida. Kuvaisinko My Dayn, vai jonkin haasteen vaikka Nitan kanssa?

Ratsastus- ja hevospuoleeni ei tällä hetkellä kuulu mitään. Sen tiedän, että mietimme ehkä hevosen ottoa kevääksi. Mutta ne ratsastustunnit. Niistä on ollut puhetta, mutta mitään ei ole päätetty vielä varmaksi. Jos alan käymään tunneilla, aloitan luultavasti Laitilan hevosharrastekeskuksessa.

Nyt minun pitäisi mennä sänkyyn, koska haluan lukea paria kirjaa ennen kuin käyn nukkumaan.

♥:mellä Vilma

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Tänään ratsastin Bossilla satulalla ja ilman. Vaihdoin Bossin satula huovan koska se oli niin likainen, mutta se ei ollut oikeastaan kauhean järkevää. koska satula ei enää istunut Bossille kun vaihdoin huovan. Bossilla on siis koulusatula koska se on ainoa satula mikä Bossille on istunut. Bossin selkä on niin lyhyt ja leveä että sopivaa satulaa on hankala löytää. Minä en sitten jaksanut lähteä takaisin talliin vaihtamaan huopaa joten ratsastin ilman satulaa. Menin vain 15min käyntiä en viitsinyt ravata koska Bossilla ei olla ratsastettu ilman satulaa kauheasti. Lopuksi kävin vähän taluttamassa Bossia tiellä. Kun sain Bossin takaisin laitumelle niin sen jälkeen harjasin Pandan ja kävin taluttamassa Pandaa metsässä. Mietin että voisin opettaa Pandan istumaan ja kumartamaan. Tänään en ehtinyt tallille hoitamaan Dorista.  Ajattelin että voisin huomenna koulun jälkeen pyöräillä tallille hoitamaan Dorista jos ei sada. Pitäisi varmaan mennä ajamaan Dorista vielä ennen talvea. Talvella Doriksen kanssa ei voi oikein mennä minnekään kun on liukasta. Doriksen kavereina tallilla on Duni, Timantti ja 3kk vanha mini shettis varsa. Duni on Doriksen tulevan varsan isä. Duni ja Timantti on suomen pienin minihevos pariskunta.


 
 
-Nita                                                                                                                                          
 
 


torstai 17. syyskuuta 2015


Tänään en ollut koulussa koska en jaksanut ja oli uimista niin en halunnut. Siivosin tänään mun huoneen ja odottelin että sade loppuisi mutta ei se sitten loppunut joten lähdin sateeseen ratsastamaan Bossilla. Ratsastin pellolla 30min ja me harjoiteltiin ravi ympyröitä sen jälkeen menin talliin Bossin kanssa ja otin varusteet pois. Selvitin tänään myös Bossin hännän, harjan ja tupsut koska ne oli ihan takussa. Ajattelin kuvata joku päivä kun mä ratsastan niin videota. Sitten kun Vilma tulee meille niin sitten ainakin kuvataan. 

-Nita

Ylläpito hevonen

Moikka! Mulla on tosi kova ikävä Farkkua mutta yritän miettiä että sillä on nyt kaikki hyvin. Se päivä jolloin Farkku lopetettiin oli yks tän vuoden hirveimmästä päivistä.
Kerron teille sen päivän  jolloin Farkku lopetettiin. Illalla odottelimme eläinlääkäriä mä olin niin shokissa että mä en edes itkenyt, kun eläinlääkäri tuli se sanoi että mä voin viedä sen sinne pellolle niin se tulee perässä. Pysähdyin ja annoin Farkun syödä vihreää ihan hetken. Aloin vähän itkemään siinä vaiheessa koska tajusin että mun ihanaa pikku pallero paappu ponia ei kohta enää ole. Talutin Farkun sen haudan vierelle johon eläinlääkäri sen lopetti. Eläinlääkäri laittoi jotain sinistä ainetta neulalla Farkkuun. Kun Farkku rauhoittui ja makasi maassa silitin sitä kunnes huomasin että tuli viimeinen lämmin henkäys. Kysyin äidiltä että kuoliko se ja äiti sanoi että joo ja me molemmat alettiin itkemään. Illalla vein Farkun haudalle kynttilän. No mutta toi on  nyt eletty ja on pakko jatkaa eteen päin ilman Rakasta. Doris lähti nyt hoitoon talveksi äidin kaverin luo, ja äitin kaveri antoi meille ylläpitoon irlannin cob orin että pääsisin ratsastamaan. Ajattelin että mä voisin kirjottaa Bossista tänne blogiin välillä jos haluatte? Kertokaa ja kysykää mitä haluutte tietää Bossista.

-Nita