Tänään meillä oli cheerleading-harjoituksissa teematreenit, eli pukeuduttiin annetun teeman mukaan ja tänään se oli halloween. Kaikki pukeutuivat todella hyvin.
Harjoittelimme syysesitystä ja se on kiva. En nyt kerro miten se menee,vaan näette varmaankin myday:sta tai jostain muusta videosta silloin.
Kävin äsken viemässä kynttilän vanhan kissani Nallen haudalle. Nalle oli ihana kissa eikä osannut pelätä mitään, koska oli tottunut melkeinpä kaikkeen. Se koitui sen kohtaloksi joskus vuosi sitten kesällä samana päivänä, kun minä lähdin ratsastusleirille ja sain kuulla sen kuolemasta vasta, kun tulin viikon päästä kotiin. Nalle oli siis mennyt naapurin koirien luokse tutustumaan, koska olimme vasta muuttaneet tänne asumaan. Koirat eivät olleet kuulemma purrut Nallea vaan ajaneet sitä ympäri aitausta takaa. (Aidat ihan sika korkeet ja ei puita tai mitään) Sitten ne olivat varmaan vain pyörittänyt sitä maassa niin kauan, ettei se enää jaksanut. Tuskallinen kuolema. : (
Olen miettinyt myös, että voisin kuvata uuden videon, mutta en keksi aiheita. (vink vin saa ehdotella kommenteissa)
Menen muuten ehkä ensi viikonloppuna Nitalle yöksi.
<3:mellä Vilma
Löysin Farkusta ja Doriksesta pari kuvaa. |