Heippa!
Postausta ei ole tullut pitkään aikaan pahoittelut siitä. Olen yrittänyt panostaa kouluun kunnolla ja yritän nostaa numeroita. Tallissamme on tällä hetkellä 1 hevonen ja 3 ponia joten tallitöitä on niin paljon että ei oikein kerkeä koulun jälkeen tekemään muuta kuin ratsastamaan, siivoamaan ja tekemään läksyjä. Viikonloppuisin ehkä voisi olla aikaa mutta en tiedä jaksanko.
Tallimme muutti siis Peukku niminen risteytysponi joka on Peppiinan ylläpito poni. Peukku on säältään noin 110cm. Hevoset on tulleet hyvin toimeen vaikka Tuiska ei aluksi meinannut hyväksyä laumaansa uutta jäsentä.
Naapuriimme on juuri valmistunut kenttä jota aloimme nyt vuokraamaan. Pääsemme Tuiskan kanssa kunnolla treenaamaan koulua ja esteitä. Ratsastan Tuiskalla noin 5-6 kertaa viikossa.
Minun pikkuveljeni on alkanut ratsastamaan Doriksella joka on todella hyvä asia sillä Doriksella ei ollut enää ratsastajaa. Pikku veljeni ratsastaa Doriksen noin 3 kertaa viikossa ja minä ajan 2 kertaa viikossa.
Ratsastan Tuiskan lisäksi kaksi muuta hevosta. Meiltä tallille on noin 20km joten joudun kulkemaan bussilla tai autolla. Ratsastan Allu nimistä puoliveristä ruunaa ja välillä Tankkia ja Jaroa. Voisin tehdä postauksen Allusta joku päivä. Vuokraan Allua niin pitkään kun on mahdollista.
Varsan nimi on jo päätetty ja siitä tuli sitten Adessa. Olen aloittanut Adessan koulutuksen vasta hiljattain. Olen opettanut sitä kävelemään riimun narussa ja nostamaan kavioita jne ihan perus juttuja.
Olemme Peppiinan kanssa lähdössä joku päivä hevosten kanssa laavulle jonne on matkaa noin 5km. Maastoreissusta tulee varmasti jossain kohtaa postausta ja alan muutenkin päivittämään blogia enemmän.
♥:llä Nita
torstai 13. lokakuuta 2016
lauantai 20. elokuuta 2016
Eka kouluviikko takana
Moikka!
Minulla alkoi koulu tiistaina, joten ensimmäinen kouluviikko on nyt takana. Aloitin kahdeksannen luokan. Mielestäni oli ihan kivaa jo palata kouluun. Kahdeksannella luokalla tuli valinnaisaineet. Minulla on saksa, musiikki ja liikunta. Aion panostaa nyt kouluun niin paljon, kun jaksan/pystyn/ehdin.
Treenit meillä alkaa kuun viimeisen viikon keskiviikkona. Meillä on näillä näkymin kahdet treenit viikossa + minulla on aloittelijaminien valmentaminen kerran viikossa. Treenit ovat keskiviikkoisin ja sunnuntaisin ja aloittelijamineillä on maanantaisin. Pikkusiskoni Lotta jatkaa aloittelijamineissä, joten alan valmentaa häntäkin. Pitää panostaa enemmän cheerleading:iinkin. Opin muuten viimein flikin ja takaperin voltin trampoliinilla! Nyt pitää oppia ne vielä maalla. Meille tulee uusi valmentaja nimeltä Annika. Se on ihan kivaa. Hän vaikuttaa mukavalta.
Huomenna on syntymäpäiväni ja täytän 14-vuotta. Minulla ei ole muita suunnitelmia huomiselle, kuin valmentajapalaveri illalla. Vähän jännittää se palaveri, mutta kyllä se hyvin menee. Luulen, että siellä vain sovitaan asioista ja kysytään, jos on jotain epäselvää.
Pitäisi panostaa myös tämän blogin kirjoittamiseen lisää... Voisin tehdä uuden bannerin jne.
♥:mellä Vilma

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016
lauantai 23. heinäkuuta 2016
Odotus on päättynyt - varsa on syntynyt!
Hej!
Viime yönä tapahtui jotain ihanaa, Doris sai terveen tammavarsan. Doris ei näyttänyt mitään merkkejä ennen varsomista, ja eläinlääkäri sanoi varsan tuloon olevan vielä aikaa, joten kaikki olivat ihmeissään varsan ilmestymisestä.

Varsa on ihan Doriksen värinen!
Nitan äiti huomasi varsan ensimmäisenä, ja meni kertomaan siitä Nitalle. Nita ei ensin meinannut uskoa, mutta kun näki itse varsan, niin hän uskoi.
Blogiin alkaa nyt tulla enemmän postauksia Doriksen ja varsan ajesta. Minulla ei ole tällä kertaa muuta kirjoitettavaa, halusin ilmoittaa tästä teille.
Huom! Käy äänestämässä TÄSTÄ mun seuraa kesäsponssissa, kerro myös kavereille!
♥:mellä Vilma
perjantai 8. heinäkuuta 2016
Kuvia
Moi.
Olin 01.07-02.07 Nitalla. Ratsastin Tuiskalla, ja oli mahtavaa päästä hyppäämään! Vaikea kuvitella, että olen pelännyt samaa hevosta. Doriksen varsan tulosta ei ole vieläkään kuulunut mitään, ja vatsa on valtava. Tämä postaus tulee olemaan hyvin kuvapainoitteinen!
Meillä oli kivaa, kaikille jäi hyvä fiilis, näin sen pitikin mennä. Menen ratsastamaan Tuiskaa syyslomalla, kun Nita menee perheensä kanssa Turkkiin. Pitäisi alkaa varmaan tännekkin päivitellä lisää.
P.S.
Jos tykkäät minun kirjoituksistani, käy katsomassa cheerleading-aiheinen blogini tästä.
Olin 01.07-02.07 Nitalla. Ratsastin Tuiskalla, ja oli mahtavaa päästä hyppäämään! Vaikea kuvitella, että olen pelännyt samaa hevosta. Doriksen varsan tulosta ei ole vieläkään kuulunut mitään, ja vatsa on valtava. Tämä postaus tulee olemaan hyvin kuvapainoitteinen!
Yhdessä välissä oli jopa lämmintäkin. Otin tämän kuvan sillä aikaa, kun Nita ratsasti Tuiskalla ja hyppäsi.
![]() |
Ilmeeni, koska en osannut varautua Tuiskan liukastumiseen! :D |
![]() |
Näytän tässä kuvassa hyvin lihavalta, ilmeeni on mitä mainioin! :D |
P.S.
Jos tykkäät minun kirjoituksistani, käy katsomassa cheerleading-aiheinen blogini tästä.
torstai 9. kesäkuuta 2016
♥Prinssi vai Prinsessa♥
On olemassa erilaisia uskomuksia, joiden avulla varsan sukupuolta voidaan ennustaa. Tähän postaukseen keräsin joitakin uskomuksia, mutta saa nähdä pitävätkö ne paikkansa...
Jos tamman maha on kallistunut enemmän vasemmalle uskotaan tulevan tammavarsa. Jos tamman maha on kallistunut enemmän oikealle uskotaan tulevan orivarsa. Tämän mukaan Doris saisi siis tammavarsan...
Uskotaan että alaspäin kasvavasta mahasta tulisi orivarsa, ja kyljille leviävästä mahasta tulisi tammavarsa. Tämän mukaan tiedossa tammavarsa...
Jos tamma näyttää kiimaa tiineyden aikana kantaa se orivarsaa, ja jos tamma ei näytä kiimaa tiineyden aikana se kantaa tammavarsaa. Tämän mukaan tiedossa tammavarsa...
Jos tamman mielialat vaihtelevat usein, tiedossa on tammavarsa. Jos tamman mielialat eivät vaihtele usein, tiedossa on orivarsa. Tämän mukaan tiedossa tammavarsa...
Jos hännän ylimmät jouhet ovat suoria tiedossa on orivarsa, ja jos hännän ylimmät jouhet ovat laineilla tiedossa on tammavarsa. Tämän mukaan tiedossa tammavarsa...
Mahassa paljon potkiva varsa on tamma, ja mahassa vähemmän potkiva varsa on ori. Tämän mukaan tiedossa tammavarsa...
Hoikalle tammalle syntyy tammavarsa, ja tukevammalle tammalle syntyy orivarsa. Doris on ollut aina aika hoikka joten tämän mukaan tiedossa tammavarsa...

perjantai 11. maaliskuuta 2016
Huiskan Tuiska, uusi hevonen?
Moi!
Olen siis saanut oman hevosen. Tuiska on suomenhevonen. Luonteeltaan reipas ja hyväntuulinen.
Tällä hetkellä kaverini eivät saa ratsastaa Tuiskalla, koska Tuiska on vasta tullut meille, ja haluan itse tutustua siihen ensin kunnolla. Muutenkin pitää miettiä, kenet päästän selkään ja kenet en, koska Tuiska ei ole aloittelijan, eikä pelokkaan ratsu. Myös pappani, joka omistaa puolen Tuiskasta, sanoi minulle, että Tuiskalla ei ratsasta muut kuin minä ja muutama kaverini jotka oikeasti osaa ratsastaa.
Tuiska tarvitsee rohkean ja päättäväisen ratsastajan joka ei välitä säikkymisestä. Tuiskasta tulee vielä postaus joku päivä, mutta ei vielä vähään aikaan.

♥️:llä Nita
torstai 10. maaliskuuta 2016
Kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaan...
Moi!
Minun piti lähteä huomenna Lappiin Ylläkselle kaverini Iisan kanssa. Kaikki oli jo järjestetty, mutta pian luokanvalvoja soittaa ja kertoo, että loma-anomus hylättiin. Äitini soitti vielä rehtorillemme ja yritti suostutella häntä, mutta en saanut lupaa. Siispä odotettu matka jäikin nyt sitten.
Huomenna menen uuden joukkuelaiseni Siirin kanssa Rauman uimahalliin. Aiomme uida pitkää matkaa (sitä pitkää allasta edestakaisin) ja pitää tietenkin myös hauskaa.
Olen ollut lähiaikoina paljon pois koulusta. Minulla on ollut kuumetta. Kuume palasi aina, kun menin kouluun ja kesti pari päivää. Nyt kuume on pysynyt ainakin toistaiseksi poissa, onneksi! Tein tänään yhden kokeen mikä minulla on jäänyt tekemättä poissa ollessani ja se meni ihan hyvin. Koe oli kemiasta ja siinä kysyttiin 26 kemiallista merkkiä (esim. Au = kulta, Hg = elohopea jne.). Sain kokeesta 19 pistettä. Kaikki kohdat mihin vastasin, oli oikein ja loppuihin seitsemään en muistanut oikeaa vastausta.
Ensi viikolla on koeviikko ja pitäisi alkaa lukemaan. Aloitin itseasiassa jo eilen vähän lukemaan tervystiedon kokeeseen. Osaan nyt ensimmäisen kappaleen asiat hyvin, ajattelin tänään opetella toisen kappaleen asiat sekä kerrata ekaa kappaletta vielä. Terveystiedon koe on siis maanantaina. Huomenna on äidinkielen oikeinkirjoituskoe/testi. Osaan asiat aika hyvin. Tiistaina on englannin sanakoe sekä matematiikankoe. Englannin iso koe on onneksi vasta 05.04. Alan taas panostamaan kunnolla koulunkäyntiin, että saan muut kiinni enkä jää luokalleni!
Viimeisimmässä postauksessa kerroin koirasuunnitelmista. Emme aiokkaan ottaa kyseiseltä kasvattajalta, vaan äitini kaverin tutulta. joka siis myös kasvattaa kyseistä rotua. Pentu on luovutusiässä eli kahdeksan viikkoa 29.04. ja luulen, että se tulee siis silloin tai sitten ainakin siitä seuraavan viikon sisällä.
Nyt menen opiskelemaan!
♥:mellä Vilma
P.S. Nita sai uuden Suomenhevosen, josta tulee postausta myöhemmin, kun Nita ehtii kirjoittaa. Nita tutustuu eka rauhassa Tuiskaan. Ja Doris on sittenkin kantavana!!!

torstai 25. helmikuuta 2016
Perheenlisäystä?
Moikka!
Tänään ajattelin kertoa suuresta päätöksestäni. Olen miettinyt kyseistä asiaa muutaman vuoden ja koen nyt olevani valmis. Puhumme siis koirasta.
Meillä on aina ollut koiria ja olen jo pitkään halunnut oman. En kuitenkaan halua samaa rotua kuin meidän aikaisemmat koirat (Saksanpaimenkoira), vaan haluan kääpiösnautserin eli käppänän. Olen lukenut kyseisestä rodusta paljon ja tiedän nyt siitä suurimman osan.
Kysyin eilen aamupäivällä Facebookin koirat ryhmässä, että olisinko heidän mielestään valmis omaan koiraan. Kirjoitin näin:

Olisinko mä teidän mielestä valmis ottamaan oman koiran?
Olen 2002-vuonna syntynyt. Meillä on ollut koko ikäni saksanpaimenkoiria joten kokemusta koirista on. Saisin tarvittaessa apua vanhemmiltani.
Minun pitäisi itse säästää koiraan ja maksaa se, mutta se on minusta vain hyvä.
Olen halunnut omaa koiraa jo monta vuotta ja nyt koen itse olevani oikeasti valmis siihen. Olen miettinyt itselleni kääpiösnautseria.
Koiramme kuva vain herättämässä huomiota.
Ja sitten laitoin koirastamme kuvan. Julkaisuun tuli n. 38 kommenttia. Lisäilin julkaisuuni kommenteissa tietoa ja suurin osa sanoi, että minulla on itseasiassa aika hyvät lähtökohdat ja olisin valmis. Kyllähän sielä muutama ihminen sanoi, että "Ota vasta kun olet opiskelut suorittanut.".
Olen katsonut myös pitkään erinlaisia kasvattajia ja eilen löysin sen oikean. Katsoin hänen sivujaan kauan ja huomasin, että hänen viimeisimmän pentueen pennut ovat luovutusikäisiä 2 viikon ja 6 päivän päästä. Äitini soittaa hänelle tänään ja kysyy sijoituspentua.
Sijoituspentu on narttu tai uros koira. Kasvattaja katsoo pentueen "parhaimman" pennun ja antaa sen omistajalle. Koira palaa kasvattajalle, kun se on sukukypsä ja kasvattaja tekee koiralla pennut. Sitten koira palaa kotiin ja on 100% omistajan oma. Googlettakaa jos ette tajunnut.
Ajattelin tehdä tähän listan, mitä asioita tarvitsen pienelle pennulle.
-ruoka- ja juomakuppi
-harja
-kynsisakset
-herkkuja ja penturuokaa
-peti
-leluja
-panta ja hihna
♥:mellä Vilma
sunnuntai 14. helmikuuta 2016
Ratsastelua Boss:illa ja kuvailua
Moi!
Olin tänään Bossin kanssa maastossa. Ravailtiin metsäteillä, ja Bossi meni aika lujaa. Se ei kuunnellut yhtään ja meni täysillä mutta lopuksi se rauhoittui kun tehtiin pysähdyksiä ja harjoiteltiin kuuntelemaan ratsastajaa.
Äitini kummityttö ratsasti Doriksella ennen kun ratsastin Bossilla.
Tässä vähän kuvia. Osa kuvista on otettu eilen eli Lauantaina.

sunnuntai 3. tammikuuta 2016
Mitä mulle kuuluu ihan oikeesti?
Moikkaa!
Tänään on 03.01.2016 niin kuin päivämääräotsikosta näkyy. Nyt on tapahtunut paljon viime postauksesta. On ollut joulu, uusivuosi, olin viikon ruotsissa, ristiäiset jne.
Sain joululahjaksi napakorun, 30 € lahjakortin Seppälään, 40 € S-ryhmän lahjakortin, suklaarasian, parit sukat, kaksi leffalippua ja yhden lipun millä saan elokuvista limsan ja popcornia, magneetteja x 2 pakettia, housut x2, ihonhoito paketin, naamanpuhdistus aineen, pörröisiä sukkia, kansion, hevoshullun, vanupuikkoja ja -lappuja. Ja ei, minua ei kiinnosta sainko mielestänne liikaa tai liian vähän joululahjoja. Jokaisen vanhemmilla on eri tulot joiden mukaan ostavat joululahjoja. En ala kertomaan meidän perheemme raha-asioista täällä, koska ne eivät kuulu teille. Perheessämme on myös minun lisäkseni kaksi lasta joten heidätkin on huomioitava yhtä paljon kuin minutkin, joten jos minulla on mielestänne liian vähän joululahjoja, niin huomioikaa se. Minusta lahjoja oli sopivasti, ja sitäpaitsi joulussa lahjat eivät ole tärkeintä. Pikkusiskoni uskoo vielä joulupukkiin, joten yleensä meille tulee joulupukki, mutta tänä jouluna pukki ei kerennyt joten "tontut" toivat yöllä lahjat kuusen alle. Kuvasin jouluaattona myday-videon ja pitäisi jaksaa ja ehtiä muokata sekin vielä.
Uutenavuotena olimme isäni, iso- ja pikkusiskoni kanssa kolmestaan kotona. Isäni päivysti palokuntaa ja olikin parilla keikalla. Äini oli laivalla töissä. Hän on ollut siellä koko viikon ja tulee huomenna kotiin. Ostimme pienen paketin raketteja. Ammuimme pari alkuillasta, pari illalla ja loput keskiyöllä. Uusivuosi oli hauska.
Eilen lähdimme noin puoli kuuden aikaan ajamaan pohjanmaalle Kokkolaan. Olimme siellä noin klo 22:30. Söimme iltapalaa ja menimme nukkumaan. Aamulla heräsin joskus kymmenen aikaan ja puin päälleni, sitten harjasin hampaat ja hiukset ja menin meikkaamaan. Noin kahdelta ajoimme tätini luokse. Tädilläni on kaksi lasta ja nyt toisella oli ristiäiset. Lapsen nimi on Anna-Erica Alexandra. Olin elämäni ensimmäisissä ristiäisissä, siis omieni lisäksi. :D Ensimmäinen lapsista sai hätäkasteen sairaalassa, joten hänellä ei ollut ristiäisiä.
Tänään, kun päästiin kotiin, tulin suoraan siivoamaan huonettani, vaihdoin lakanat jne ja nyt täällä on ihanan siistiä. Kuvaan huomenna varmaan kaksi videota, Room Tourin ja napakoru-videon, koska napakorusta on pyydetty videota!
Kirjoitin viime postauksessani siitä, että olin isäni kanssa reissussa. Ajoimme Suomi-Ruotsi väliä. En tuonut kuin kahdelle kaverille tuliaisia. Viikon aikana tuli hirveästi läksyjä, eikä kukaan muista niitä, joten olen pulassa! Lisäksi oli hirveästi kokeita ja joudun tekemään kaikki heti koulun jatkuessa eli 11.01. Tai siis en tietenkään kaikkia samana päivänä!
Voin kirjoittaa napakorustani myöhemmin erillisen postauksen, jos haluatte. Eli kertoisin missä otin, sattuiko, mitä maksoi, olenko ollut tyytyväinen jne.
Nyt ATM siirrän kuvia ja videoita koneelleni, jotta saisin tähän joitakin kuvia.

Napakoruni muutaman päivän jälkeen. |

"Tilasin" Farkusta kuvan Nitalle joululahjaksi. |
Tunnisteet:
joulu,
joululahja,
kuulumiset,
napakoru,
uusivuosi,
Vilma
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)