perjantai 25. elokuuta 2017

Kuulumisia

Moi!

En tiedä mistä aloittaisin kertomaan, on tapahtunut niin paljon kaikkea. Voisin aloittaa siitä, miksei postauksia ole tullut taaskaan. Kaikki on ollut todella raskasta taas. Koulu ja treenit alkoivat taas ja olen kokoajan todella väsynyt. Olen alkanut taas käymään säännöllisesti kerran viikossa ratsastustunneilla Lähdepellon ratsastuskoululla. Sen myötä olen myös alkanut taas päivittämään Instagram-käyttäjääni aktiivisemmin (@vilmajahevoset). Olen huomannut paljon kehitystä omassa ratsastuksessani. Ja muuten, Lore myytiin!!! :(

Keskustelin kaverini Sennin kanssa siitä, että alkaisimme käymään salilla pari kertaa viikossa. Olen taas todella motivoitunut treenaamisesta ja odotan innolla, että saamme aikaiseksi lähteä salille. Tällä hetkellä oikea nilkkani kärsii rasitusvammasta, joka alkoi oireilla keskiviikon ratsastustunnillani. Menimme illalla äitini kanssa päivystykseen ja lääkäri antoi kepit mukaan. Minulla on onneksi ollut kepit joskus ala-asteellakin, joten ei tarvinnut opetella kauheasti kävelyä noiden keppejen kanssa.

Yritän alkaa kirjoitella tänne blogiin taas enemmän. En kuitenkaan halua tehdä tästä itselleni mitään pakkotyötä, kirjoitan silloin, kun on sellainen fiilis.

♥:mellä Vilma