Moikkaa!
Meille kuuluu siis todella hyvää. Nyt ei ole juurikaan jäänyt aikaa kirjoittelulle, joten kirjoitan nyt kunnolla.
Olimme laivalla ja tulimme sieltä eilen pois.
Nita tuli kymmeneltä meille yöksi ja siinä tuli valvottua sitten öhöm... kolmeen neljään saakka. Juteltiin mm. siitä, että menen pikkusiskoni kanssa ensi perjantaina Nitalle yö-kylään ja lähdemme sunnuntaina!
Kunnon treeniä pitkästä aikaa. :D
Suunnittelimme jo tämän "valmennusviikonlopun" ohjelman ja aikataulun. :) Pitää sovittaa vain Nitan cheerleading-harjoitukset aikatauluun ja kaikki on tiptop-kunnossa.
Nita lähti meiltä vähän ennen kolmea isälleen ja minä menin pikkusiskoni kanssa Nitalle silloin. Pikkusiskoni oli Nitan pikkusiskon kanssa ja minä tietenkin Nitan kanssa. :D Kenen muunkaan...
Nyt Nitan siskopuoli Nelli, on meillä ja leikkii pikkusiskoni Lotan kanssa.
Äiti ja iskä on töissä. Huoh...
En ole tänään tehnyt muuta kuin suunnitellut tulevaa viikonloppua siis. :)
Viikonloppuna Nitan kaveri Iisa tulee myös käymään Nitalla. Iisa tulee katsomaan minun ja Nitan ratsastusta.
Olemme muuten alkaneet miettiä Dorikselle jotain rehua heinän lisäksi. Nyt se tarvitsee sitä, koska sillä on alettu ratsastamaan. Kauraa ei saa antaa, kun tulee kaviokuume niin herkästi. Ehdotukset ovat tervetulleita tänne päin.
♥:mellä Vilma
P.S. Katso alapuolella oleva kuva :)
Syötetäänkö ponille jo kivennäistä ? Black horsen kivennäinen sisältää ainakin paljon ravinteita. :)
VastaaPoistaKiitos vinkistä, laitan ostoslistaa Nitalle :)
Poista