Moikka kaikille!
Elikkäs tänään tulee vähän lyhyempää postausta kuin normaalisti.
Eilen alkoi kesäloma. Kevätjuhla oli aikalailla normaali. Kaverini alkoi itkeä, kun kummilapset lauloivat meille. Minua nauratti (ei niin, että olisi ollut jotenkin hauskaakin) ja itketti samaan aikaan ja en ymmärrrä miten on mahdollista, mutta nauroin ja itkin samaan aikaan. Opettajamme nauroi meille, koska itkimme. Kummilapsemme lauloivat meille TÄMÄN. Kevätjuhlan päätteeksi menimme kavereitteni kanssa ottamaan pari kuvaa, koska emme kaikki enää näe syksyllä. Sitten haimme jäätelöt ja lähdimme kotiin. Minun todistukseni ei ollut niin hyvä kuin odotin, johtunee vähän pimeästä opettajastani. Keskiarvoni oli 7.4. Katsotaan paraneeko numerot sitten 7-luokan päättötodistuksessa.
Farkun kaviokuume on lääkkeitten ansiosta kuulemma kokoajan paranemaan päin, joka on todella hyvä juttu.
Tänään olen ollut paljon trampoliinilla, ja huomasin saunassa saaneeni hienot rusketusrajat. Olin unohtanut aurinkorasvan laiton, joka on luonnollisen hiustenvärini takia paha juttu, koska yleensä palan muuten helposti, mutta nyt en palanut, vaan minulle tuli kaunis rusketus. Isäni lähti myös jokin aika sitten töihin, eli hän siis ajaa rekkaa Ruotsi-Suomi välillä ja on yleensä viikon kerrallaan pois. Nitalle menosta en sitten kuitenkaan tiedä. Katsotaan mikä on tilanne. Huomenna emme ainakaan mene, koska meille tuli yllättävää menoa, ylihuomisestakaan en ole varma. Isosiskoni Iina meni tänään viikoksi rippileirille, missä hän toimii isosena. Kohta alamme katsomaan äitini ja pikkusiskoni kanssa Bolt-elokuvaa.
Sain muuten noin 500 metrin päästä kaksi uutta kaveria, joilla on kaksi omaa islanninhevosta. Menen varmaan huomenna illalla heille taas. Olin heillä viimeksi torstaina. Perjantaina en ehtinyt heille ja viikonlopun he olivat/ovat isällään. Huomenna he tulevat päivällä, mutta päivällä meillä on menoa, joten ehdin olla heidän kanssaan vasta illalla. Ikäeroa meillä ei ole kauheasti, mutta kuitenkin on. Toinen heistä on 9-vuotta ja toinen 10.
Ei ole muuten hetkeen tullut videota, mutta yritän huomenna kuvata MyDay-videon.
♥:mellä Vilma ☻
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Vastaamme mahdollisimman pian kommenttiisi! Kiitos kommentista!
♥:mellä Nita, Vilma, Doris, Tuiska ja Farkku-enkeli♥